JUKOn kuntasektorin neuvottelutiedote 25.3.2020

26.3.2020

JULKISALAN KOULUTETTUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ JUKO
Kuntasektorin neuvottelutiedote 25.3.2020


Kuntaneuvottelut jatkuivat
- palkansaajat paheksuvat kuntien koronaan perustuvia lomautusaikeita


”Maan hallituskin on vedonnut kuntiin, etteivät ne lomauttaisi”, JUKOn Maria Löfgren muistuttaa.

Kuntien lomaukset olivat esillä tänään keskiviikkona jatkuneissa kuntaneuvotteluissa.

- Kuntatyönantaja esitteli lyhyesti laatimaansa selvitystä kuntien lomautuksista koronatilanteessa. Me palkansaajat paheksuimme koronaan perustuvia lomautusaikeita, onhan maan hallituskin vedonnut kuntiin, etteivät ne lomauttaisi, kertoo JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren.

Kuntapöydässä on nyt käyty pääsopimus- ja työehtoneuvotteluja rinnakkain. Löfgren painottaa, että JUKO arvioi tilannetta kokonaisuutena eikä neuvottelutulosta synny ennen kuin molemmat asiat on ratkaistu.

- Lähdemme edelleen siitä, että kiky-tunnit poistuvat ja neuvottelemme nyt mm. poistumisen ajankohdasta, Löfgren kertoo.

Kokouksessa käsiteltiin tänään myös perusteellisesti työelämän kehittämistoimien tulevaisuutta KunTekon päättyessä tämän vuoden lopussa. Asiaa on valmisteltu työelämän kehittämisryhmä Tekryssä.

Seuraava neuvottelu sovittiin pidettäväksi perjantaina 27.3. klo 11-13.

***
JUKO on sopijaosapuolena neljällä kuntasektorin sopimusalalla, jotka ovat
Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus OVTES
Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus KVTES
Kunnallinen lääkärien työehtosopimus
Kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus

***
Kaikki JUKOn virka- ja työehtosopimukset päättyvät 31. maaliskuuta.


Akavalainen, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa neuvotteluissa sinua ja ammattiliittoasi ja neuvottelee työpaikallasi käytössä olevat työehtosopimukset.


JUKO edustaa työehtosopimuksillaan noin 200 000:ta korkeakoulutettua. Sovimme työsuhteiden ehdoista kunnissa, valtiolla, yliopistoissa, kirkossa ja AVAINTA-aloilla. Sovimme työehtosopimukset myös Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.


Kunnan sopimusneuvotteluihin osallistuvat JUKO, Julkisen alan unioni JAU (JAU:n muodostavat Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty), Kunta-alan koulutettu hoitohenkilöstö KoHo (KoHon muodostavat Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super, Tehy sekä Suomen Palomiesliitto SPAL) ja KT Kuntatyönantajat.

Tiedotamme neuvotteluista neuvottelutiedotteella. Seuraa lisäksi www.juko.fi, JUKO-Facebookia ja Twitteriä @JUKOry aihetunnisteilla #neuvotellen2020 #sopien2020.

Lisätiedot:
• JUKOn hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen, 0500 652 872
olli.luukkainen@oaj.fi / Twitter @OlliLuukkainen

• JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren, 040 568 2798
maria.lofgren@juko.fi / Twitter @marialofg